Uusien toimintatapojen käyttöönotton pitää tuoda aina lisäarvoa. Tämä on virtuaaliympäristössämme kaiken lähtökohta. Virtuaaliympäristö auttaa monenlaisissa liiketoiminnallisissa ongelmissa. Ratkaisun vahvuuksia ovat ketteryys ja asioiden havainnollistaminen ymmärrettävässä muodossa kaikille osapuolille.
Virtuaaliympäristö voi kuulostaa äkkiseltään vaikealta ymmärtää tai käyttää. Mutta sitä se ei ole, päinvastoin. Siirtyminen virtuaalimallityöskentelyyn ei siis vaadi juurikaan ponnistuksia. Sen sijaan hyödyt ovat kiistattomat.
Tekstit ja kuvat eläväksi
Virtuaaliympäristö voidaan toteuttaa paperille kirjatuista suunnitelmista, teksteistä tai kuvista. Nämä aineistot heräävät henkiin virtuaaliympäristössä konkreettisina ympäristöinä, rakennuksina ja muina tuotteina, mikä lisää vaikuttavuutta pelkkiin kuviin, tekstiin tai videoihin verrattuna.
Virtuaaliympäristössä voi kulkea jopa koko tiimin voimin, vaikka ihmiset työskentelisivät eri puolilla maailmaa.
Helppo ja monipuolinen käyttö
Virtuaaliympäristö ei ole sidottu vain yhden ihmisen käytettäväksi tai yhdelle laitteelle. Virtuaaliympäristön tarkasteluun ja esittelyyn ei tarvita erityistä teknistä osaamista eikä käyttö ole rajoitettu tiettyyn päätelaitteeseen.
”Tärkeintä virtuaaliympäristön toimimiselle on yhteinen päämäärä.”
Virtuaaliympäristö mukautuu eri tarpeisiin sopivaksi, joten sopivien ratkaisujen löytäminen on helppoa ja monipuolista. Tärkeintä virtuaaliympäristön toimimiselle on yhteinen päämäärä, joka määritellään projektin alussa. Päämäärän ja toiveiden mukaan ratkaisut räätälöidään yksilöllisesti.
Virtuaaliympäristössä voidaan esitellä sekä palvelua että tuotetta, kunhan se on jotain konkreettista. Seuraa blogejamme ja tutustu esimerkkeihin, miten virtuaaliympäristöä voidaan hyödyntää.